Paw's Mystery

Lady Sarah & Minja Manuela

Paw's Mystery Lady Sarah

Kun myin rakkaan hevoseni oli aikeissa ostaa ihan oma pieni chihupentu, mies ei heti ymmärtänyt tämän pienen rodun ihanuutta mutta sain myöntymyksen ja innolla seikkailin jo ennen hevosen myyntiä siellä sun täällä katselemassa myytäviä pentuja. Kuitenkaan ennen hevosen myyntiä emme halunneet koiraa ottaa joten vasta tammikuun puolenvälin jälkeen pystyin kunnolla alkaa harkitsemaan omaa pientä haukkua. Hevosen myyntihinta tipahti roimasti joten budjettini oli suhteellisen pieni, siksi alkuun kyselinkin sijoituskoiraa. Sain eräältä kasvattajalta Lohjalaisen kasvattajan yhteystiedot ja kehotuksen ottaa häneen yhteyttä. Hänellä oli tarjota minulle 3vuotias kaksikertaa keisarileikattu lyhytkarvainen narttu niinsanottuun eläkekotiin.

Kun pääsin katsomaan tätä pientä soopelinarttua, Saaraa olin aivan ja totaalisen myyty, sitten alkoi piinaava hieman yli viikon odotus ja Saara eli meidän pieni Sara muutti perheeseen. Pakko sanoa että en kadu yhtään sitä että ensimmäinen koira oli jo aikuinen, alkuun opeteltiin hihnassa menoa ja oikeastaan jo pelkkä kaupunki elämä oli Saralle aivan uusi juttu. Sara on opettanut paljon minulle ja miehelleni koirajuttuja ja voisin suositella lämpimästi tälläistä aikuista koiraa kenelle tahansa ensikoiraksi.

Perustiedot

Lyhytkarvainen Chihuahua
Narttu – n. 2kg
Soopeli
Synt. 23.9.2006, Suomi
Kasvattaja Paw’s Mystery, Harrinvirta Pirjo
Omistaja Jessika Solkinen
Viralliset tiedot

Sara on oikea maminmussukka, ehdottomasti se äiskän koira jolla meinaa ratketa pelihousut ainakun saavun kotiin. Sara on rauhallinen koiruus, jännittää hieman uusia juttuja eikä ole mikään hirmu leikkisä, leluihinkin innostui vasta Säteen tulon jälkeen. Sara on ehdoton prinsessa, märkä maa on ehdoton hyi ja muutenkin kaikki sen liikkeet ja eleet ovat kamalan sieviä ja hillittyjä. Saralla on todella pitkä pinna ja antaa Säteen töniä ja retuuttaa eikä pahemmin välitä, rakastaa syliä ja on kaikessa suhteessa todella helppo haukku! Minulle ikuisesti se ehdoton ykkönen vaikken kyllä jätä muitakaan huomiotta, Sara nyt vaan on yksinkertaisesti liian söpö ja soma!

Tulokset

11.07.2010 Karjaa
Tuomari: Chental Mery, Ranska
Arvostelu: “Pieni koko. Todella kiva pää. Feminiininen. Ilmeikäs. Saksipurenta. Erinomaiset korvat. Hyvä kaula. Sopivan symmetrinen keho. Hyvät kulmaukset, Sopivan impulsiivinen. Kiva luonne.”
ERI, AVK3

29.08.2010 Helsinki
Tuomari: Aimee Davies, Iso-Britannia
Arvostelu: "Feminiininen vaalean punainen narttu. Ihastuttavan isosti levenevät(?) korvat ja ilmeikkäät silmät. erinomainen liikkeen tyyppi. Liikuu draivilla kumpaankin suuntaan."
ERI

Ulkoasu © MM 2010   |   Reunuksien taustakuva © The Inspiration Gallery   |   Palaa edelliselle sivulle   |   Sivun alkuun   |   Etusivulle