Tiesin Saran kasvattajalle jääneen yhden pennun eli Säteen jonka myös näin Saraa hakiessani, isompi ja hieman romuluisempi mutta todella suloinen silti. Jutellessani kerran puhelimessa Pirjon kanssa hän kertoi juuri miettineen minua ja kysäisi haluiasinko Saran pennun, Säteen siis. Ööö taisi olla vastaukseni, olinhan toista koiraa miettinyt mutten vielä piitkään aikaan. Kysyin sijoituksen mahdollisuutta ja sekin oli oikein varteenotettava vaihtoehto, jopa parempi. Kysäisin mieheltä mitä hän sanoisi moisesta ja varmaankin nelisentuntia tämän puhelun jälkeen olin jo koiruutta hakemassa. Päätös oli nopea muttei kyllä ole kaduttanut yhtään!
Säde tosissaan on meillä sijoituksessa parin pentueen sopimuksella, tässäkin oli siis kyseessä aikuinen (Säde tullessaan vuosi ja kaksikuukautta) koira vaikkain olin suunnitellut seuraavaksi sitten jo pentua. Säde toi taloon pirteyttä ja menoa ja alkuun olikin tottuminen kun oikeasti lattialla pyöri leluja ja pienet kaksi koiraa pisti menemään, Säde tartutti myös Saraan meinaan hurjasti vauhtia joten toinen koira oli oikein oiva juttu tähän remmiin. Saas nähdä millainen mami tuosta ikiliikkujasta tulee.
Lyhytkarvainen Chihuahua
Narttu – 2,5kg
Soopeli
Synt. 29.5.2009, Suomi
Kasvattaja Paw’s Mystery, Harrinvirta Pirjo
Omistaja Harrinvirta Pirjo
Sijoituskodissa meillä
Viralliset tiedot
Säde on iloinen ja sangen virkku pieni vintiö jolle välillä, aika usein hetkellinenkin paikallaan pysyminen tuottaa tuskaa. Säde on myös aika arka jota harva uskoo, se rakastaa ihmisiä ja viihtyy sylissä myös oikein hyvin. Säde on kovasti äiskänsä perään mutta kyllä ilo on suuri kun tullaan kotiin. Säde on oppivainen ja kultainen koiruli, haukkuu hieman muttei lainkaan ärsyttäviin piirteisiin asti. Sämpylä on sämpylä, äitiinsä verrattuna valtava ja romuluinen mutta hurmaa takuulla sydämet olemalla oma itsensä!