
|
| 20.08.2011 o. Aavan Ernesti (e. Mörkövaaran Pirella) |
Saavutus myönnetty 00.00.0000 kommentit |

Kun suunnittelin varsaa yhdistelmästä Tiinu - Einari en ollut lainkaan varma haluaisinko jättää varsan itselle vai myyntiin. Kuitenkin kyseisistä hevosista ehdottomasti halusin itselleni jatkajan laumaan joten päätin kaataa kaksi kärpästä samaan iskuun. Kylmänä maaliskuun aamuna talliin tullessa, lähes kuukautta ennen laskettua karsinassa odotti pieni terhakka orivarsa emänsä rinnalla.
Entti on kuin mikäkin poni pöhelö, sitä jännittää ihan kaikki ja pörinä kuuluukin siellä missä Entti kulkee. Entti ei niinkään yritä jännittäviä asioita pakoon joka toki on ihan positiivistä sillä Entistä noin puolet asioista on hurjia, se vain pöriseen ja lähestyy "vaaraa" jännittyneenä kuin viulun kieli. Entti on kuitenkin kiltti ja kovin sympaattinen, se kaipaa ihmisiltä huomiota ja selkeästi alkaa protestoimaan jos ei sitä saa. Entti vihaa suitsien laittoa, pää nousee korkealle ja ori yrittää päästä tilanteesta karkuun joten pientä oveluutta tarvitaan.
Maneesissa on hurjasti kaikkea pelottavaa sanoo Entti! Samoin jokainen kentän kulma on varmasti täynnä mörrimöykkyjä ja niitä pahamaineisia sapelihammastiikereitä! Ratsastajalta siis vaaditaan rautaisia hermoja ja napakoita pohkeita joiden avulla ori saadaan unohtamaan nämä höpötykset ja keskittymään työnteköön. Kun Entti keskittyy se on kuuliainen ja energinen ratsu joka tosissaan osaa yllättää ratsastajansa. Entti on myös hyvin herkästi hieman etupainoiseksi kaatuva ratsu ja ratsastajan tulee muistaa ratsastaa tarpeeksi ylämäkeen, jottei mentäisi ihan turvalleen.
Kuten arvata saattaa Entti on hyvin hermostunut myös kisoissa, se jännittää aivan kaikkea ja vaatii paljon aikaa verryttelyssä ihan vain rentoutumiseen. Valitettavasti aina ei edes auta se, että ori rentoutuu ja rauhoittuu verryttelyssä, sillä jos kisaradan vierusta on täynnä kukkahärpäkettä sun muuta on Entti aivan varma sapelihammastiikereiden uudesta hyökkäyksestä. Parhaimmillaan Entti kuitenkin tekee todella näyttäviä kisasuorituksia!

|
Sukuselvitys tulossa!

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset
VSR 05.10.2011 Ikäryhmäkilpailun ensimmäinen osakilpailu 3+9+8=20p = 3/14
VSR 05.10.2011 Rotunäyttely II-palk., LKV3 tuomari Anette N.
NJ 20.07.2011 Aavan Suomenhevoset LKV3, irtoSERT, JS tuomari Anette N.
NJ 08.08.2011 Viehättävä LKV1, MVA-SERT, JS tuomari Shonna.
KRJ 13.08.2011 Eekker Vaativa B 4/50
KRJ 15.08.2011 Eekker Vaativa B 7/50
KRJ 24.08.2011 Riiviöt Vaativa B 2/30
KRJ 01.09.2011 Rohmula Vaativa B 1/60
KRJ 08.09.2011 Bairdon Vaativa B 3/30
KRJ 09.09.2011 Bairdon Vaativa B 4/30
KRJ 12.09.2011 Bairdon Vaativa B 5/30
KRJ CUP! 15.09.2011 Friisiläistalli Duren Vaativa B 9/246
KRJ 16.09.2011 Viehättävä vaativa B 7/50
KRJ 23.09.2011 Kisakeskus CK Vaativa B 3/30
KRJ 27.09.2011 Kisakeskus CK Vaativa B 5/30
KRJ 27.09.2011 Kuurakka Vaativa B 6/60
KRJ 05.10.2011 Nepolan ponitalli Vaativa B 4/50
KRJ 08.10.2011 Riiviöt Vaativa B 3/100
KRJ 10.10.2011 Fiktio Vaativa B 1/50
KRJ 31.10.2011 Hex Sporthorses Vaativa B 4/58
KRJ 05.11.2011 Aavan Suomenhevoset Vaativa B 2/50
KRJ 07.11.2011 Aavan Suomenhevoset Vaativa B 3/50
KRJ 11.11.2011 Crash Ponies Vaativa B 2/50
KRJ 12.11.2011 Crash Ponies Vaativa B 1/50
29.09.2011 valmentaja: Hawering
"Entillä tuntui vauhtia ja intoa riittävän heti alkuverkasta lähtien, se puuskutti
hirmuisella vauhdilla eteen ollen silti hyvin
Jessikan hallinnassa. Odotin tältä nuorelta oriilta vähän erilaista käytöstä kun se
osoittautuikin melko nöyräksi ja yhteistyönhaluiseksi
ratsuksi. Huolella tehdyn alkuverkan jälkeen lähdimme käymään läpi ratsukon kanssa
aivan perusasioita. Ensiksi otimme pysähdyksiä
ja peruutuksia jotka sujuivat muutamien toistojen jälkeen erittäin hyvin, ja
toiseksi vähän pohkeenväistöjä ja takaosakäännöksiä.
Jessika sai antaa reippaat pohjeavut ja hieman avittaa ohjaa käyttäen, jotta orille
meni tehtävänannot perille ja saatiin suhteellisen
hyviä suorituksia aikaiseksi. Käyntitehtävien jälkeen lähdimme tekemään siirtymisiä
ensin käynnin ja ravin välille, ja sitten
käynnin, ravin ja laukan. Entin vauhdikkuus toi nyt vähän sitä haastetta, sillä
raviin pinkaistiin todella reippaasti, mutta
käyntiin palaaminen ei ollut itsestään selvyys. Jessika sai istua syvälle satulaan
ja tehdä jatkuvasti puolipidätteitä, jotta
Entti pysyi maltillisena ja reippaammalla ohjasotteella hidastettua takaisin
käyntiin. Laukkaan siirtyminen oli paljon helpompaa
orille ilmeisesti käynnistä kuin ravissa, sillä ravissa Entti lähti vain kiitoravia
eteen ilman ainuttakaan laukka-askelta. Näitä
siirtymisiä teimme niin kauan kunnes saimme puhtaita suorituksia joihin pystyimme
olemaan tyytyväisiä. Viimeisenä otimme laukassa
vielä rataleikkaita sekä kiemurauria, joista etenkin kiemuraurilla Entin laukan piti
olla rauhallista ja helposti hallittavissa.
Loppuverkan ratsukko sai suorittaa itsenäisesti ravissa paljon ympyröitä tehden.
Jessikaa ja Enttiä oli hyvin mukava valmentaa,
ratsastaja kuunteli ohjeitani huolellisesti ja pyrki toteuttamaan ne myös
käytännössä, sekä Entti oli positiivinen yllätys ratsuna ikänsä huomioon ottaen."